"Sinun poikasi pelasti minun poikani kouluvuoden!"
Otsikon lauseella televisiostakin tuttu lastenpsykiatri hiljensi salillisen aikuisia. Mistä oli kyse?
(Kuva: Teija Juntunen)
Aleksis Kiven päivänä koulullamme vieraili "epävirallinen nuorten pianoakatemian ylimmäinen kallonkutistaja", lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Tilaisuuden rahoittajana toimi mm. useita tyrnäväläisiä yhdistyksiä ja järjestäjänä Kuulammen koulun yhteistyötiimi.
Sinkkonen piti Tyrnävällä kaksi lämminhenkistä luentoa: toisen opetushenkilöstölle nuoren itsetunnon kehittymisestä ja toisen vanhemmille lapsen kehitysvaiheista. Luennoitsija kantaa huolta monista tämän päivän ilmiöistä: koulukiusaamisesta, koulutusleikkauksista, curling-vanhemmuudesta, some-riippuvuudesta ja siitä, että kukaan ei ehdi kysyä nuorelta, mitä hänelle kuuluu. Nuorten syrjäytymisestä on huolissaan lastenpsykiatrien ohella moni muukin ammattilainen. Samoin Sinkkosta arveluttaa se, että päättäjät eivät ota aina huomioon asiantuntijoita, kun he tekevät päätöksiä lapsia koskevissa asioissa.
Jari Sinkkosen mukaan kasvatuksen suurin haaste on kannustaa lasta tekemään jotain sellaista, mitä tämä ei halua tehdä. Tai kuten oppilaat sanovat: "Kun ei ole motia." Esimerkiksi koulussa on oppiaineita, joista lapsi ei pidä, mutta niitä on silti opiskeltava. Koulun järjestys tuo ryhtiä lapsen elämään.
Itsetuntoa Sinkkonen vertaa vesisäiliöön, jonka pinnan korkeus vaihtelee. Koulussa parasta "buustausta" itsetunnolle on, kun oppilas kokee, että "ope tykkää". Toinen merkittävä itsetunnon rakentaja on luova lahjakkuus. Jokaisen lapsen pitäisi saada kokea, että on jossain hyvä, jopa erittäin hyvä. Jatkuvasti kaikesta kehuminen on kuitenkin haitallista. Se sammuttaa itsetunnon kehittymisen: ei ole tarvetta ponnistella, kun kerran on jo niin hyvä. Tällainen kehuminen voi olla yhteydessä myös viimeaikaiseen narsististen persoonallisuushäiriöiden määrän kasvuun. Lasta on tällöin palvottu häikäisevänä lahjakkuutena vailla totuuspohjaa.
(Kuva: Teija Juntunen)
Kotona itsetuntoa rakennetaan tukemalla lasta kaikissa kehitysvaiheissa. Lasta ja nuorta ei saa jättää pelkän päivän muotitermin, itseohjautuvuuden, varaan. Jos ei esimerkiksi tee mieli siivota sotkujaan, on vanhemman tehtävä vaatia tehtävän suorittamista. On opittava pakottamaan itsensä. Kun siinä onnistuu, tuntee itsensä voittajaksi. Itsetunto kasvaa ja tulee tunne, että kykenee ylittämään itsensä.
Yksi etukäteen odotetuimmista luennon aiheista kuulijoiden keskuudessa oli sosiaalinen media, sen riskit ja pelisäännöt. Sinkkonen totesi, että some-maailmassa tulee vastaan sisältöä, joka ei sovi lapsen tai nuoren kehityskauteen. Ikärajoihin on syynsä. Vanhempien tehtävä on laittaa rajat peliaikoihin ja ylipäätään somen käyttöön. Sinkkonen ymmärtää vanhempien neuvottomuutta ja sitä, että he ovat hukassa. Heillä ei ole mallia some-käyttäytymiseen omasta lapsuudestaan. Lastenpsykiatri antoi vanhemmille yksinkertaisen neuvon, kolme sanaa: "Kone kiinni, ulos!"
Koulukiusaamisesta Sinkkonen painotti, että sitä on aina, vaikka toisinaan sellaisen olomassaolo kielletään. Pahinta on ulkopuolelle jättäminen. Pitkäkestoinen, vakava-asteinen kiusanteko on yhteydessä ahdistuneisuuteen, väkivaltaiseen käytökseen ja itsetuhoisuuteen. Uutena "käsittämättömänä" ilmiönä hän otti esille köyhyyden takia tapahtuvan syrjimisen . Hyvin riipaiseva on esimerkki lapsesta, joka jäi ulos porukasta sen takia, että "hänellä oli pyörässä liian vähän vaihteita". Tällaiseen käyttäytymiseen pitää puuttua ja siihen on keinoja, Sinkkonen lohduttaa kaikkia niitä, jotka eivät ole uskaltaneet kertoa kiusatuksi joutumisestaan.
Mikä sitten oli salin hiljentäneen lauseen takana? Eräs äiti kertoi Sinkkoselle, kuinka hänen poikansa kiusaaminen loppui. Kun muutamat oppilaat olivat aloittaneet taas pojan myllyttämisen, yksi luokkakaveri lausui ääneen sanat: "Lopettakaa, tuo on tyhmää!" Tällä pienellä lausahduksella luokkatoveri pelasti yhden lapsen kouluvuoden.
